Shaychester

Kajo Hautajärven päiväkirja
Kotkakallion ratsutalli


Usvainen syysiltapäivä alkoi hiljalleen hämärtyä, kun käännyin supermarketin pihalta tielle. Foxwoodin kylä oli kieltämättä hyvin miellyttävä, se oli pakko myöntää. Navigaattori käski monotonisella äänellään kääntyä liikenneympyrästä oikealle. Koko rakkine oli reistaillut niin pahasti, että olin pysähtynyt kolmesti tarkistamaan lokaationi, jotten eksyisi aivan kokonaan jonnekkin syrjäkujille.

Hienoinen jännityksen kipinöinti oli alkanut samantien aamulla saatuani silmät auki. Kotkakallion talli oli häälynyt ajatuksissani jo hyvän tovin visuaalisen kauneutensa ja laadukkaan opetuksensa vuoksi. Lisäksi yksi kauneimmista hevosista, jotka muistin Cedarhillistä oli siirretty sinne jatkamaan ratsunuraansa ja mitä ilmeisimmin viihtyi siellä. Minun oma Asraini oli vasta matkalla kotitallilleni, eikä koskaan ollut uusia hevosia joihin tutustua. Viime aikoina sain itseäni niskasta kiinni ja soitin tallille tiedustellen, että olisiko minun mahdollista vuokrata jotakuta tallin hevosista. Minulle sattui löytymään kokeiluun yksi upea tamma ja suostuin totta kai ilman muuta tulemaan kokeilemaan kemioita ihan paikan päälle. Lisäksi halusin ilman muuta päästä valmentautumaan kyseisellä olennolla, mikäli se vain tulisi onnistumaan molempien puolesta.

Beast in black pauhasi radiosta kääntyessäni viimein tallitielle. Kyseinen paikka oli osannut piilotella ihan suhteellisen syrjässä ja matkaan olikin hujahtanut hiukan pidempi aika kuin olin kaavaillut. Kaarsin puolitäydelle parkkikselle tummansinisellä menopelilläni ja pysäköin siististi viimeiseen riviin.



Hitto kun jännitti! Kietaisin Paksun vaaleanharmaan huivin kasvojeni suojaksi syysviimalta ja lähdin talsimaan tallin suuntaan. Pysähdyin parkkiksen jälkeen hetkiseksi seurailemaan kentällä ratsastavia neljää ratsukkoa ja heitä valmentavaa henkilöä. Avasin tallin ovet ja suuntasin maneesin suunnille, jonne minua oli opastettu tulemaan kun saavuin paikalle. Talli oli aivan tajuttoman hieno ja netistä löytyneet kuvat eivät oikein tehneet oikeutta tallin fiilikselle. Lasiovista näkyi maneesin meneillään oleva rataestetunti. Oven ohitti katsellessani suurehko rautias hevonen ratsastajansa kanssa. Tassuttelin käytävän poikki ja nappasin kahvasta kiinni. Oven toiselta puolelta löysinkin käsiini etsimäni henkilön, joka riensi katsomosta ravistamaan kättäni tervehdykseksi. Nainen esitteli itsensä Linsa Myllykoski-Wilsoniksi ja viittoili seuraamaan itseään takaisin tallin puolelle. Naisen lämmin ulosanti oli hieman häkellyttävää, sillä hän tuntui osaavan ottaa jokaisella eleellään huomioonsa keskustelukumppaninsa, aika mahtava tyyppi siis. Linda kulki tallin läpi taukotilaan ja kyseli tahtoisinko kahvia tai muuta juotavaa. Saatuani höyryävän kupin kalpeisiin sormiini, Lindan käänsi leppoisan keskustelun aiheeseen.



“Sinua siis kiinnostaisi alkaa käymään meillä ihan vakituisesti?” Linda kysyi ja siemaisi omasta kupistaan. Hänen terävän arvioiva katseensa olisi saattanut tehdä minut jossain toisessa tilanteessa epämukavaksi, mutta tiesin jo tässä vaiheessa, että se oli vain toisen tapa pohtia olisinko todella oikea henkilö handlaamaan tämän silmäteristä yhtäkään itsekseni.

Nielaisin hitaasti ja kohtasin vihreän katseen omalla siniselläni.

“Kyllä. Kyllä minä haluaisin alkaa käymään täällä. Tarkkaa viikkokertaa en osaa lonkalta heti heittää, se on myönnettävä kun on nuo opiskelutkin sellaisella vaiheella vielä. Toki kohta nekin on kondiksessa ja pitäisi päästä töihin. Eniten kiinnostaa opetella mahdollisimman paljon erilaisista hevosista ja kun oma hevonen ei nyt ihan sitä normaalia hevoskastia ole niin joku vähemmänkin hyppyherne kelpaisi”, aloitin hieman hitaasti. Minulla oli ollut nuoruudessani huono tapa suurennella omia kykyjäni ja mielellään olin ihan rehellinen. Oppimaanhan sitä oltiin ensisijaisesti tulemassa, eli kaikki ylimääräiset ylpeyden rippeet oli syytä viskata romukoppaan.

Linda katseli minua hetken kulmat koholla, oma hevonen oli aihe josta en ollut puhelimessa kertonut ollenkaan. Keskustelu kääntyikin hetkiseksi Asraihin ja omiin tavoitteisiini ratsastuksen saralla ja ihan yleisesti hevosharrastuksen kanssa. Arvostin Lindaa aina vain enemmän, sillä naisella näytti olevan selkeä tarve tutustua ihmisiin, jotka hänen tallillaan ja hänen hevostensa kanssa pyörivät.



Jutustelimme melkein tunteroisen ja välillä taukohuoneessa lappasi muutakin porukkaa kaapeilla ja vessassa. Sain osakseni useita uteliaita ja vähän ihmetteleviäkin katseita istuessani Lindan juttusilla vakkareiden silmien alla.

“Kyllähän minusta alkaisi näyttämään, että sen mitä puhelimessa sanoit ja tämän keskustelun perusteella tuo meidän Tinttara voisi sinulle sopia kaveriksi”, Linda hymyili lopulta ja nousi ylös. Nainen käännähti vielä ympäri ja antoi minulle käteen kaapin avaimen taskustaan.

“Ole hyvä vain. Sinusta taisikin tulla samantien Kotkalliolainen”, hän naurahti ja osoitti kaappiani.

Yllätyin iloisesti tarjouksesta, tottahan se oli kivempaa säilyttää tamineita hevosen omalla tallilla, kuin oman auton ennestäänkin täydessä takaluukussa.



Talsimme yhdessä ulos tarhoille ja sain samalla tehdä tuttavuutta upean kentän kanssa, joka oli aivan älyttömän hieno. Muutamia hevosia mutusteli iltapäiväheiniään. Linda pysähtyi yhden tarhan portille ja siellä olevat hevoset kääntyivät tulijoita kohti uteliaina.

“Tinttara, tai virallisesti BAFF Tiny Tantrum on tuo mustanpäistärikkö tamma”, Linda ohjeisti ja napsautti portin sähkölangat alhaalta auki.

Katselin hevosia uteliaana ja puoliverinen oli todella kaunis, vaikka olikin hieman kurainen. Tianan päitset olivat violetit ja silmissään sillä oli hiukan epäluuloinen katse. Lähestyessäni sitä, läväytti tamma korvat luimuun ja käännähti hieman mielenosoituksellisesti sivuun, kun tuuli tarttui huiviini ja pöllytti sen päitä hevosten suuntaan. Tilanne oli ohi heti kuin alkoikin ja hevosilla riitti kärsivällisyyttä sen verran, että Linda nappasi Tianan kaverin kiinni ja minä napsautin riimun kiinni Tianan päitsiin.

Matkalla takaisin talliin meitä nauratti tilanne jälkeenpäin. “Melkoinen ensikosketus tulevaan vuokrattavaan “, Linda hekotti ja minun oli pakko virnistää takaisin. Tianan pääsi karsinaansa minun hoidettavakseni, jotta vilkkaassa käytössä oleva pesupaikka ei tukkeutuisi. Linda kertoili Tianasta ja hetkittäin käväisi muuallakin askareissa.



Bondailin puolisen tuntia tamman kanssa ja alun kankeus hävisi pikkuhiljaa. Tiana alkoi vaikuttaa ihanalta vaihtoehdolta vuokrattavaksi. Kävin hakemassa ratsastustamineet autosta ja palasin Tianan luo. Maneesin vapauduttua varustin Tianan sopivilla varusteilla ja suuntasin maneesiin lasiovien läpi. Kiipesin satulan selkäännousurampilta. Tamman kanssa tekeminen alkoi luonnistua mainiosti heti alkuunsa.

Oli mahtavaa ratsastaa nätissä maneesissa suurten ikkunoiden keskellä, varsinkin kun keltainen syysaurinko kirkasti kaiken satumaisesti.



Tämä taisi olla ihan hyväkin valinta!