Shaychester

Rajavetoja



Cedarhill’s Stables

Valmennustalli

Kello 13.50 Tiistai

Tihkusadetta 16 ‘C

-

Marcus harjaili hoitopisteellä Odetten suklaanruskeaa karvapeitettä. Lempeän friisiläistamman seura teki todella hyvää uuden hieman epävarman loshenkaorin jälkeen. Kulunut alkuviikko oli ollut stressaava Matten isän Englantiin tulon vuoksi. Koko asiaan oli jotenkin todella vaikea suhtautua ja maanantai oli yksinkertaisesti ollut täysi katastrofi. Tallin ovista asteli sisään Arabella Mordecai perässään. Syystuuli lennätti sisään muutaman lehden ja sadevettä.

“Ai sä oot täällä”, tyttö totesi ja kiinnitti Mordecain ketjuihin käytävän vastakkaiselle hoitopaikalle. Matte katsahti punatukkaisen pikkusiskonsa suuntaan ja huokaisi.

“ Ei oikein huvita olla sisällä ja katsoa sitä äidin ja Javierin.. touhua”, Matte vastasi häivä katkeruutta äänessään ja heitti käsiään taaksepäin turhautuneena. Arra puri huultaan epävarmana. Hän tuki isoveljeään täydestä sydämestään, vaikka ei oikein tiennyt mikä tämä juttu oli kokonaisuudessaan. Javier Gonzalez oli marssinut Cedarhilliin ison hevoauton ja tennesseenwalkertamma Verenan kanssa. Verena oli rescuehevonen ja yksinkertaisesti todella haastava persoona ainakin alun perusteella. Se oli ollut lahja Caitlynille.

“ Harmittaa kun äiti antoi sen jäädä tänne. Mä en tajua että miksi”, Matte tuhahti ja viskasi pehmeän pölyharjan hoitokassiin. Odette katsoi Matteen hämmentyneenä silmäkulmastaan ja Mordecai kohotti päänsä siristäen tummia silmiään epäluuloisena. Ovi avautui jälleen ja sisää marssi pitkä, tumma ja komea mies. Javier Gonzalez oli ilmetty Marcus vanhempana versiona, joskin ruskeilla eikä jäänsinisillä silmillä. Cecilia kurkisti isänsä käsipuolesta ja hymyili aurinkoisesti. Tyttö heilautti pitkän blondin tukkansa olalta selkäpuolelle.

“Täällähän te olette! Isä halusi nähdä tiluksia paremmin kun ei oikein eilen kerennyt pintaa syvemmälle “, Cecilia intoili ja sai Javierin katsahtamaan tyttäreensä lämpimästi.

“Aivan”, Matte vastasi ja jatkoi Odetten varustamista suhteellisen eleettömästi. Häntä ärsytti Cecilian käytös. Tuntui kuin sisko olisi tyystin unohtanut kaikki vanhat kaunat. Hän oli ollut liimautuneena isänsä kylkeen koko eilisen ja tämän aamun.

“Parhaiten minä varmaan kuulisin kaikesta sinulta Marcus. Jos minä lähtisin mukaanne ratsastamaan niin näkisin luontoakin täällä päin. Siitä onkin vuosia!” Javier naurahti ja katseli sitten poikaansa arvioivasti.

“Vai että oikein tallin osaomistaja. Se oli oikein mainio uutinen äidiltäsi!”

“Miten vain”, Matte vastasi ja kiristi Odetten satulavyön paikoilleen. “ Meillä ei ole kauaa aikaa, että jos olet tulossa niin nopeasti sitten”, hän jatkoi ja kääntyi katsomaan isäänsä suoraan silmiin. Javier kohotti aavistuksen leukaansa poikansa haastavan katseen alla ja tämän isällinen hymy värähti aavistuksen. Matten hyökkäävä olemus oli tullut Javierille täytenä yllätyksenä. Sama päti tämän ex-vaimon uusiin lapsiin Arabellaan ja Aleciin. Islantilaiset sisarukset olivat kopioineet adoptioisoveljensä kylmän asenteen ruskettunutta espanjalaismiestä kohtaan ja pysytelleet visusti kauempana jaloista. Cecilia sentään tuntui unohtaneen turhat kaunat ja jutteli vanhaan malliin isänsä kanssa, vaikka heidän välinsä olivat aina pysyneetkin suhteellisen lämpiminä.

Cecilia siristi silmiään Matten suuntaan ja veti Javierin perässään talliin sisemmäs kohti varustehuonetta. Arra kohotti Mattelle kulmiaan käytävän toiselta puolelta, mutta ei sanonut mitään.



Kevyt tihkusade takertui vaatteisiin ja hevosiin melko pian heidän lähtönsä jälkeen. Taivas oli tuttuun tapaan pilvessä, mutta ulkona tuoksui ihana ja raikas syksy. Harlowin nummella kävi pieni viima, mutta sää oli muuten suhteellisen mukava. Pikkukivet kolisivat hevosten kengissä niiden edetessä nummilla kiemurtelevaa ratsupolkua reippaaseen tahtiin. Arabella ratsasti ensimmäisenä Mordecailla ja heti perässä Cecilia Mistralilla. Javier ja Marcus ratsastivat hieman muista jäljessä. Javierin alla oli Riot, jolla oli hieman hankaluuksia uuden ratsastajan kanssa. Se ei tunnetusti ollut mikään maailman mukavin maastoponi. Kladrubyori steppaili minne sattuu ja kiihdytteli omiaan. Matten alla talsiva Odette lähinnä tarkkaili ympäristöä uteliaana. Se ei ollut Kanadasta lähdön jälkeen nähnytkään niin laakeaa maastoa.

“Kuule minä en oikein arvosta sitä, että olet kääntänyt uudet sisaresi minua vastaan”, Javier sanoi äkkiä ja kääntyi hieman satulassa katsomaan takana ratsastavaa Mattea. Se ei ollut helppoa ottaen huomioon Riotin hyörimisen. Nuori mies oli arvellut, että isä ei ollut turhaa pidätellyt isoa oria jäämään muiden jälkeen vaan tällä oli jotain sanottavaa.

“En ymmärrä yhtään mistä sinä puhut”, Matte vastasi ja käänsi katseensa pois Javierista.

“Älä viitsi. Minä en edes tunne heitä ja äkkiä minulla on yhden huonosti käyttäytyvän lapsen sijaan kolme!” tumma mies totesi. Javierin äänensävy oli hyökkäävä ja syyttävä. Matte katsoi vihaisesti isänsä takaraivoa, joka sääti Riotin kanssa, jotta se menisi suoraan eteenpäin.

“Ei ole minun vikani, että sinä et ole vaivautunut edes tutustumaan heihin. Eivät he ole sinulle mitään velkaa. Arra ja Alec eivät todellakaan ole sinun lapsiasi”, Matte tokaisi tylysti ja kiristi otettaan Odetten ohjista. Javier hiljeni hetkeksi ja tämän asento satulassa jännittyi.

“He ovat Caitlynin lapsia. Tai ovat kunnes heidän isänsä palaa. En usko, että äitisi jää heitä suuremmin kaipaamaan”, mies sanoi jäisesti. Matte ei ollut uskoa korviaan ja avasi raivoissaan suunsa. Odette sävähti nuoren miehen muutosta satulassa ja tamma nosti päänsä protestoiden ylös.

“Minusta sinä olet aivan liian teini saamaan minkäänlaista vastuuta Cedarhillin tiluksista. Olen aivan varma, että äitisi ymmärtää kun puhun hänen kanssaa tästä. Ottaisin mielelläni haltuuni sinun osuutesi kunnes olet oikeasti valmis ottamaan vastuuta. Cedarhill olisi oikein loistava sijoitus”, Javier jatkoi tiukkaan äänensävyyn jättäen Matten kokonaan huomiotta.



Se oli viimeinen pisara.

“Vai että teini? Ensin hommasit äidin ahdinkoon hevoskaupoilla ja te riitelitte jatkuvasti. Jätit äidin toisen naisen takia ja muutit maasta, totta kai pistäen hänet maksamaan joka ikisen pennin, koska äiti sattui rakastamaan sinua niin paljon, että kirjoitti nimensä jokaiseen lappuun jonka hänen eteensä jaksoit kiikuttaa. Sinusta ei koskaan kuulunut, mutta kummasti alkoi viestejä tippumaan kun aloin saada nimeä kenttäratsastajana. Haukuit minut pystyyn kun putosin siihen hemmetin vesiesteeseen vuosia stten, sain aivotärähdyksen ja naaman verille kun en uskaltanutkaan hypätä sitä. Tajuatko, että melkein lopetin ratsastamisen silloin. Ainoa asia joka jaksoi kiinnostaa oli se, että äiti ei olisi jaksanut kaikkea yksin. Sitten tuli Embry ja hänen rikkinäinen perheensä. Pelivelat ja muu paska, josta äiti joutui rämpimään yksin, kun taas sinä syyllistit häntä siitäkin asiasta. Eihän se äidin vika ollut vaan Embryn! Ja saanko kysyä missä sinä olit kun äiti sai nenilleen rakennusfirmalta jonka sinä suosittelit ja menetti ison siivun tuloistaan. Ei ollut rahaa muuhun kuin ruokaan ja pakollisiin laskuihin. Valmentajat olivat meillä töissä pelkää hyvää hyvyyttään! Minä omistin Bassen ja Arthurin yksin ja maksoin niiden asumisen, vedet, ruuat ja kaiken muun. Kävin töissä ja opiskelin ja pidin huolta oikuttelevista pikkusisaruksista kun äiti oli töissä. Et ole tehnyt mitään muuta kuin arvostellut minun valintojani siitä asti kun täytin seitsämän. Sinulla ei ole mitään oikeutta yrittää luikerrella tänne takaisin. Ei niin kauan kun minussa henki pihisee!” Matte huusi vihaisena isälleen kaikesta siitä tuskasta ja häpeästä jota oli saanut kokea elämänsä ajan. Javier oli mestari saamaan tahtonsa läpi, mutta Matte ei aikonut antaa tälle pientäkään jalansijaa tiluksilla. Hän painoi pohkeensa Odetten kylkiin ja hermostunut tamma pinkaisi laukkaan muiden perään. Hän ei aikonut jäädä kuuntelemaan Javierin selityksiä. Niitä oli kuultu aivan tarpeeksi.



Englannin harmaa syystihku huuhtoi harvat kyyneleet äkkiä pois kasvoilta vauhdin ansiosta ja pian kitukasvuisen nummen päältä nuori mies yhytti sisarensa.

“Missä te kaksi olitte?” Cecilia kysyi ja kääntyi satulassa katsomaan näkisikö Javierin ratsastavan Riotilla Matten kintereillä.

“Selvitettiin vähän realiteetteja”, Matte vastasi ja tunsi kummaa huojennusta. Hän oli saanut suunsa auki ensimmäistä kertaa vuosiin isänsä edessä ja se tuntui uskomattoman hyvältä. Arra katsoi isoveljeään hymyillen iloisesti.

“Taisi mennä hyvin?” tämä kysyi ja kurotti puristamaan Matten sormia, jotka edelleen pitelivät liian kovasti kiinni ohjaksista. Nuori mies hengitti syvään ja katsoi hymyillen Arraa.

“Joo. Meni se kai ihan hyvin.”



Polulta kuului raviaskeleita ja Riot ilmaantui näkyviin Javier selässään. Miehen suu oli tiukkana viivana ja tämä varoi visusti katsomasta poikaansa silmiin.

“Jatketaanko?” hän kysyi ja siirtyi eteepäin Mordecain ohitse.  Javier ratsasti alas nummea Cecilian rinnalla kohti lampea. Arra katsahti vielä Matteen myötätuntoisesti ja hoputti sitten Mordecain eteenpäin Odette visusti kannoillaan.