Shaychester

Deeann

Administrator

I'm crawlin' through the dark night, waiting for my sunshine

Mircea Avatar

Mircea

Post by Mircea on Nov 30, 2022 1:41:10 GMT 2

Deeann "Dee" Roberts

Pikaopas
- 20-vuotias
- tumma niin iholtaan kuin hiuksiltaankin
- 100cm – HeB

Kuka?
Dee ei välttämättä edes tunnista itseään, jos kutsut häntä Deeanniksi: turvallisempi ja tutumpi vaihtoehto onkin pelkkä Dee, joka sopiikin paremmin suomalaiseen suuhun ja on helppo muistaa. Dee on parikymmenvuotias opiskelija, joka suorittaa tällä hetkellä opiskeluihinsa kuuluvaa harjoittelua Saariselällä. Kalmajärven ratsutallilta löytyi sopivasti myös paikka hevosharrastuksen jatkamiselle. Deen tunnistaa helposti tummasta ihostaan, niin ikään tummista kiharoistaan sekä ruskeista, iloisista silmistä. Dee on lyhyt ja sirorakenteinen, joten hän kykenee ratsastamaan vielä hiukan pienemmilläkin ratsuilla, vaikka pikkuponeista onkin kasvettu ohi jo aikoja sitten.

Mistä?
Deen isä on kotoisin Yhdysvalloista, mutta Dee itse on täysin suomalainen – hän on syntynyt ja kasvanut Pohjois-Pohjanmaalla, ja muutti perheensä kanssa Lappiin yläasteen päätyttyä. Hän kävi lukion Lehtovaarassa ja aloitti sen jälkeen opinnot Lapin ammattikorkeakoulussa. Tyttö suorittaa opintojaan tällä hetkellä pääosin etänä, joka sallii liikkumisen minne elämä milloin viekin – tällä hetkellä Saariselälle. Isänsä taustan vuoksi Deeann kasvoi kaksikielisessä perheessä, sillä hänen äidinkieliään ovat sekä suomi että englanti.

Perhe?
Deeannin äiti kuoli syöpään tytön ollessa 10-vuotias. Tapahtuma oli tietenkin raskas lapselle, ja Dee onkin käynyt ahkerasti terapiassa vanhemman menetyksen jälkeen. Nykyään Dee on asian kanssa suhteellisen sinut. Hän on ollut aina läheinen isänsä kanssa, ja tulee myös isoveljensä Kristianin kanssa hyvin toimeen. Tällä hetkellä hän tosin näkee perhettään harvemmin, sillä isä asuu edelleen Lehtovaarassa, Kristian taas muutti opintojen perässä Ouluun.

Ratsastustausta?
Dee on ravannut ratsastuskouluissa seitsemänvuotiaasta saakka, joten tähän mennessä ratsastusharrastusta on kertynyt aika lailla kolmetoista vuotta. Parin viime vuoden aikana säännöllisestä ratsastuksesta on kuitenkin tullut taukoja. Dee on vuokraillut tuttavansa ponia parina kesänä nuoruudessaan ja viettänyt paljon aikaa isovanhempiensa tallilla. Dee hyppää metrisiä esteitä ja taitaa asiat koulupuolella HeB-tasolle saakka pyrkien kehittymään molemmissa lajeissa.

Luonne?
Dee saattaa olla uusia ihmisiä kohtaan hiukan varautunut, mutta ajan myötä ja usein aika pikaisestikin hänestä kuoriutuu huumorintajuinen ja rento persoona. Dee viihtyy tarvittaessa myös yksin, mutta tulee toimeen kaikkien kanssa ja nauttii ihmisten kanssa olemisesta. Dee on peruspiirteiltään aika rauhallinen, mutta hän osallistuu mielellään kaikkeen toimintaan jos vain kerkeää. Hän on päättäväinen ja määrätietoinen, ja pyrkiikin usein aktiivisesti saavuttamaan tavoitteitaan. Dee tykkää tehdä mitä vain, jos siihen liittyy hevosia edes etäisesti: hän ei kaihda vaatteiden likaantumista tai alkeistuntilaisten avustamista. Tytöltä voikin kysyä aina apua – niin hevos- kuin muihinkin ongelmiin.

Mistä tunnistaa?

Tallilla Dee tykkää pukeutua käytännöllisesti, yksinkertaisesti ja suhteellisen hillittyihin väreihin. Tälläytymisestä ei ole puhettakaan, sillä Dee on aina ensisijaisesti tallilla tekemässä töitä, ja se myös näkyy – kiharat ovat pörrössä ja heinänkorsissa, vaatteista löytyy tahroja ja kasvoilla on iloinen, pieni hymy. Tallin ulkopuolella Dee pyrkii kesyttämään hiuksensa edes jossakin määrin ja vaatteet vaihtuvat tytön oman tyylin mukaisiin vaatekappaleisiin.



Last Edit: Jun 18, 2023 18:21:50 GMT 2 by Mircea
test signature

Administrator

I'm crawlin' through the dark night, waiting for my sunshine

Mircea Avatar

Mircea

Post by Mircea on Dec 15, 2022 0:18:28 GMT 2

Palkintokaappi

Kilpailutulokset

2.11.2019 - Nalle - Halloweenin estekilpailut - Lehtovaara - 90cm - 1/13
2.11.2019 - Nalle - Halloween-kisat - Lehtovaara - pukuratsastus - 1. sija
5.4.2020 - Nalle - Tie Tähtiin - Hallava - HeB - 12/13
5.4.2020 - Nalle - Tie Tähtiin - Hallava - 80cm - 5/13
19.4.2020 - Nalle - Tie Tähtiin - Lehtovaara - HeB - 11/13
19.4.2020 - Nalle - Tie Tähtiin - Lehtovaara - 80cm - 5/13
3.5.2020 - Nalle - Tie Tähtiin - Hopiavuori - HeB - 9/13
3.5.2020 - Nalle - Tie Tähtiin - Hopiavuori - 80cm - 9/13
17.5.2020 - Nalle - Tie Tähtiin Finaali - Hallava - HeB - 4/13
17.5.2020 - Nalle - Tie Tähtiin Finaali - Hallava - HeB - 9/13
21.11.2020 - Nalle - 3v. synttärikilpailut - Lehtovaara - 90cm - 1/9
22.11.2020 - Nalle - 3v. synttärikilpailut - Lehtovaara - HeB - 9/11

18.4.2021 - Nalle - Tie Tähtiin - Hartroof Arena - HeB - 2/13
18.4.2021 - Nalle - Tie Tähtiin - Hartroof Arena - 80cm - 12/14
2.5.2021 - Nalle - Tie Tähtiin - Savenmaan ratsastuskeskus - HeB - 10/13
2.5.2021 - Nalle - Tie Tähtiin - Savenmaan ratsastuskeskus - 80cm - 11/14
16.5.2021 - Nalle - Tie Tähtiin - Hevostila Kuukkeli - HeB - 4/13
16.5.2021 - Nalle - Tie Tähtiin - Hevostila Kuukkeli - 80cm - 9/14
30.5.2021 - Nalle - Tie Tähtiin - Ridklubben Vårön - HeB - 4/13
30.5.2021 - Nalle - Tie Tähtiin - Ridklubben Vårön - 80cm - 7/14
13.6.2021 - Nalle - Tie Tähtiin Finaali - Hopeaharjan ratsastajat - HeB - 7/13
13.6.2021 - Nalle - Tie Tähtiin Finaali - Hopeaharjan ratsastajat - 80cm - 13/14

Palkinnot ja ruusukkeet
- 100v€ lahjakortti Varustevaunuun


Valmennuskommentit
14.4.2020 - Nalle - Tie Tähtiin -estevalmennus - Auburn Estate - Lauri Merikanto:
"Siinäpä vasta poni. Kun aloit keskittyä omaan tekemiseesi, vaadit luonnollisesti myös siltä keskittymistä ja se näkyi. Sillä on hyvä, nopea hyppytekniikka ja luulen, että kun saat pidettyä pakan kasassa, teillä on kaikki edellytykset nollaratoihin ja hyvällä ajalla sijoituksiin."
Last Edit: Dec 15, 2022 0:57:49 GMT 2 by Mircea
test signature

Administrator

I'm crawlin' through the dark night, waiting for my sunshine

Mircea Avatar

Mircea

Post by Mircea on Dec 15, 2022 0:54:20 GMT 2

Pölyyntyvät hyllyt

Vanha tallipäiväkirja Lehtovaarasta
8.10.2019 - Donnalla taiteilua
12.2.2020 - Puomitreeniä
1.4.2020 - Rauhallinen aprillipäivä
5.4.2020 - Matkalla koitokseen
6.4.2020 - Katkeavat ohjat
11.4.2020 - Dinosauruksen selässä
14.4.2020 - Verta, hikeä ja esteitä
16.4.2020 - Sileällä treenaamista
19.4.2020 - Pahan olon mörkö
24.4.2020 - Keskittynyttä valmentautumista
3.5.2020 - Mer yllättää
3.5.2020 - Verryttelyssä
3.5.2020 - Kisat paketissa
9.5.2020 - Energinen poni ja töykeä muukalainen
10.5.2020 - Hirviömäinen äitienpäivä
11.5.2020 - Kirje isoäidille
11.5.2020 - Haastattelu
13.5.2020 - Hevosihmisten maailmassa
16.5.2020 - Perillä Pronssijoella
16.5.2020 - Avajaishumua
17.5.2020 - Valmistautumista
17.5.2020 - Verryttelyä
17.5.2020 - Hampurilaistauko
17.5.2020 - Alva auttamassa
17.5.2020 -Kirjaimellisesti lintuperspektiivistä
3.7.2020 - Rullakartiinan selässä
22.-23.8.2020 - Liian hyvä tilaisuus hukattavaksi
14.12.2020 - Maanantain masennus
11.02.2021 - Tallimatematiikkaa

Haalistunut valokuva-albumi

Last Edit: Dec 31, 2022 1:09:38 GMT 2 by Mircea
test signature

Administrator

I'm crawlin' through the dark night, waiting for my sunshine

Mircea Avatar

Mircea

Administrator

I'm crawlin' through the dark night, waiting for my sunshine

Mircea Avatar

Mircea

Post by Mircea on Dec 15, 2022 0:58:35 GMT 2

14.12.2022
[HASH]dee [HASH]spinoff

Muutto

Muuttolaatikot kohosivat vinoiksi kiertyneinä pinoina asunnon avaran eteisen seinämien vierellä. Lähimmän pinon päälle oli unohdettu teippirulla, ruuvimeisseli ja musta tussi. Pahvilaatikot eivät selkeästi kuuluneet komeiden hirsiparrujen ja siististi aseteltujen huonekalujen keskelle. Peremmälle taloon vievän oven karmiin nojasi pitkä, hoikka tyttö, jonka pisamaisilla kasvoilla oli kopea ilme. Hän silmäili pahvilaatikoita tyytymättömän näköisenä ja käänsi sitten harmaansinisten silmiensä katseen paksuun puuoveen, joka erotti asunnon ulkona paukkuvasta pakkasesta.
Juuri silloin, kuin tytön odottavan katseen kutsumana, ovi vedettiin auki ja eteisen matolle astui huomattavasti lyhyempi tyttö, jonka mukana saapui tuulahdus kylmää ilmaa ja matolle varisevaa lunta. Ulkoa saapunut oli iholtaan yhtä tumma kuin mitä toinen oli vaalea, hiukset kiharat siinä missä toisen suorat, silmät ruskeat siinä missä toisen vaaleaa harmaata sinisellä vivahteella. Heidän eronsa eivät kuitenkaan loppuneet ulkonäköön, minkä kaksikko joutui useampien käänteiden kautta huomaamaan seuraavien kuukausien aikana. Eteisessä seisova lyhyt tyttö kohotti katseensa, kiinnitti sen sisällä odottavaan tyttöön ja sanoi:
"Sinä olet varmaan Edith."

Se ei ollut kysymys, vaan toteamus. Edithin teki mieli todeta jotakin nasevaa, mutta samalla hänen takaraivossaan jäyti muistutus siitä, että hän tarvitsi kämppistä – toista ei varmaankaan kannattaisi häätää heti pois käyttäytymällä epäkohteliaasti. Edith loihti kasvoilleen yllättävän lämpimän hymyn siihen nähden, että äsken hänen koko olemuksensa oli ollut yhtä kylmä kuin ulkona humiseva talvinen tuuli.
"Kyllä. Deeann, eikö vain?"
"Joo, mutta sano vain Deeksi", Deeksi kutsuttu tyttö hymyili aidon lämpimästi, tosin hiukan varautuneena.
Hetken tytöt vain katsoivat toisiaan, arvioiden, punniten. Sitten Edith irrottautui oven karmista ja heilautti kättään seinustan kapeaa portaikkoa kohti.
"Jätä vain vaatteesi niin voin näyttää uuden huoneesi."
Dee nyökkäsi ja alkoi riisua paksuja vaatekerroksiaan. Ulkona oli yli viisitoista astetta pakkasta, mutta sisätilojen lämpö alkoi nopeasti sulattaa jäätyneitä jäseniä. Dee työnsi pipon, hansikkaat ja huivin paksun talvitakkinsa hihoihin, potkaisi nilkkurit jaloistaan ja oikoi neuleensa suoraan. Hän etsi katseellaan Edithin, joka odotti hiukan kärsimättömän näköisenä portaiden alapuolella. Dee palautti hymyn kasvoilleen ja seurasi uutta kämppistään lankuista rakennettuja portaita ylös toiseen kerrokseen, joka ei kuitenkaan kattanut kokonaan alakerran pinta-alaa. Kyse oli enemmänkin parvesta, jonka kaiteen yli näki eteiseen, olohuoneeseen ja osittain keittiöönkin. Parven alapuolelle jäi talon päämakuuhuone, joka oli Edithin valtakuntaa, sekä tilava kylpyhuone.

Edith pysähtyi portaiden yläpäähän viitaten kädellään ensin oikealle.
"Tässä on.. kirjastohuone. Vapaassa käytössä kaikille."
Dee silmäili kapeaa, mutta mukavasti sisutettua tilaa. Tilan tekivät kapeiksi pidemmän seinustan peittämät korkeat kirjahyllyt, jotka olivat suurimmaksi osaksi täynnä kirjoja. Kahden kirjahyllyn lisäksi tilaa rajasi runsaasti valoa sisään päästävä ikkuna, joka ulottui lattiaan saakka. Jäljelle jäävään tilaan oli aseteltu pieni pöytä sekä pari muhkeaa nojatuolia. Dee nyökkäsi hyväksyvästi, osin itsekseen, osin Edithille. Edith otti sen merkkinä jatkaa matkaa, ja kääntyi vasemmalle, jolloin oikealle puolelle avautui makuuhuoneen kokoinen tyhjä tila, toisin sanoen Deen tuleva makuuhuone. Huone ei ollut kooltaan valtavan suuri, mutta kuitenkin sopiva kaikelle tarvittavalle. Ulkoseinä oli ujosti kallellaan sisäänpäin, ja sitä hallitsevat ikkunat loivat tilasta erittäin viihtyisän. Yksi seinä oli maalattu valloittavan maastonvihreäksi – Deen lempivärin väriseksi. 

Ainut negatiivisesti värittyvä seikka oli se fakta, jonka Dee oli tiennytkin jo etukäteen. Huoneessa ei ollut ovea: leveä oviaukko oli kyllä olemassa, mutta karmeissa ei roikkunut mitään, millä huoneen olisi saanut suljettua, piilotettua, muutettua yksityiseksi.
"Toivottavasti saat jonkun auttamaan tavaroidesi kanssa. Itse en voi, täytyy lähteä töihin", Edith tokaisi.
Hän oli jälleen nojautunut ovenpieleen silmäillen laiskasti Deen tulevaa huonetta. Dee ei pitänyt tytön äänensävystä, mutta hän ei myöskään antanut sille liikaa painoarvoa. Hän ei vielä tuntenut tyttöä, ehkä tämä oli vain alkukankeutta tai jotain muuta.
"Isäni pitäisi olla pian täällä", Dee kuittasi ja kääntyi ympäri nähdäkseen parvelta alas.
"Keittiö ja olohuone ovat tietysti vapaassa käytössä. Minun huoneeni on tuon oven takana", Edith osoitti oikeaa ovea, "Ja kylpyhuone vessoineen löytyy tuolta, se meidän täytyy jakaa kun toistakaan ei ole. Ulkoa löytyy pieni sauna, jonne ei mene juoksevaa vettä, kuten varmaan muistatkin."
Infopläjäyksensä suollettuaan Edith hiljeni ja liikkui Deen takaa takaisin portaisiin.
"Käytännön asioista meidän täytyy sopia myöhemmin, kunhan pääsen töistä."
Niine hyvineen Edith ravasi portaat alas ja katosi omaan huoneeseensa. Dee jäi silmäilemään olohuoneen takkaa, kutsuvan näköisiä, pehmeitä mökkityylisiä sohvia ja tyylikkäästi aseteltuja koriste-esineitä. Hän mietti, oliko Edith voinut vaikuttaa sisustukseen, vai oliko se hänen vanhempiensa kädenjälkiä. Edithin vanhemmat nimittäin omistivat tämän hulppean näköisen mökin, johon hän oli hetken mielijohteesta päättynyt muuttamaan toiseksi vuokralaiseksi. Vuokra oli kohtuullinen, mutta sen päälle tulivat kaikki aina sähköstä ja vedestä jätemaksuihin. Edith oli Deen tietojen mukaan asunut huoneistossa pitkään itsekseen, mutta sitten hänen vanhempansa olivat olleet sitä mieltä, että kulut jakamaan (ja heille tuottoa lisäämään) piti saada toinen asukas. Kyse ei ollut Edithin päätöksestä, joka kenties selitti tämän nuivan asenteen uuteen tilanteeseen.

Ulko-oveen koputettiin. Ennen kuin Dee kerkesi liikahtaa, Edith oli ilmaantunut huoneestaan ja riensi avaamaan oven. Dee ei nähnyt tytön ilmettä, kuten ei myöskään oven takana seisovan isänsä, joka kuulosti sanovan jotakin englanniksi Edithille. Dee kiiruhti portaisiin ja jäi katsomaan, kuinka Edith sopersi jotakin vastaukseksi, kiskoi takin niskaansa, kengät jalkoihinsa, ja katosi ovesta ulos. Isä jäi ovensuuhun seisomaan hiukan pöllämystyneenä, ennen kuin Dee kutsui hänet nauraen peremmälle. Toisin kuin Edithille, hänelle englantiin vaihtaminen ei ollut homma eikä mikään.
Seuraavan parin tunnin aikana isä auttoi häntä raahaamaan mukanaan tuomastaan peräkärrystä huonekalut sisään. Portaat tuottivat harmaita hiuksia heille molemmille, mutta lopulta kaikki huonekalut olivat ylhäällä Deen uudessa huoneessa. Perään raahattiin alhaalla odottaneet pahvilaatikkopinot, jotka nyt huojuivat vaarallisesti huoneen seinustoilla odottaen purkamistaan. Vielä makuuhuone ei näyttänyt siltä, kuin Deen mielikuvissa, jossa hänellä oli jo paikat kaikille tavaroille. Hän katsahti väsyneesti pahvilaatikoita ja huonekaluja, jotka etsivät lopullisia paikkojaan. Isä oli istuutunut sängyn reunalle pyyhkimään hikeä otsaltaan.
"Toivottavasti viihdyt täällä. En halua olla kantamassa kaikkea alas kovin pian", hän vitsaili.
"En näe mitään syytä miksi en viihtyisi. Katso nyt tätä kämppää!"
"Etkö sinä nähnyt sitä blondia? Epäilen, että se on suurin mahdollinen syy. Jos kämppis on huono, koko kämppä on huono", isä viisasteli katsoen Deetä silmälasiensa sankojen takaa.
Deetä inhotti olla samaa mieltä. Hän halusi ajatella parasta Edithistä, ja totta kai hän halusi tulla tämän kanssa toimeen. Ensivaikutelmana tämä oli kuitenkin ollut yhtä jäinen kuin heitä ympäröivä Lapin talvi. Dee ei kuitenkaan antanut asian lannistaa itseään. Hän antaisi tytölle mahdollisuuden, ehkä he tutustuttaan jopa viihtyisivät yhdessä tämän ihastuttavan hirsitalon katon alla.
"Kerro nyt siitä tallista, josta sinä niin intoilit", isä vaihtoi aihetta.
Dee kiepahti ympäri ja etsi katseellaan reppuaan. Hän löysi sen ja kaivoi esiin läppärinsä, jonka selaimessa oli jo valmiiksi avattuna eräs sivusto. Hän ojensi tietokoneen isälleen, joka luki hiukan vaikealla suomella sivuston yläreunasta:
"Kalmanjärven ratsutalli."
Last Edit: Dec 15, 2022 0:59:34 GMT 2 by Mircea
test signature

Quick Reply

Installation Customization
Welcome to the help dialog for the Custom Mini-Profile Creator plugin!

Click on any of the tabs above to go through the plugin configuration process!


You can access this menu at any time by clicking on the icon in the bottom right bar (may not be applicable if you're on Forums.net), or you can disable the welcome window and/or the icon by going to Plugins > Manage > Custom Mini-Profile Creator and changing the Show Help option.
This step is essential as it gives the plugin everything it needs on the page to get as much profile information as possible.

To make the profile variables work you'll need to add a new line to the very end of Themes > Layout Templates > Mini-Profile and paste the code below on it. The code should be placed completely outside of the mini-profile, so if you're using the default mini-profile template this will be after the very last closing </div> tag. This needs to be done on every theme you have the plugin enabled on as the template is theme-specific.

If your mini-profile template is already customized and you've hit the variable limit for your template you're free to remove any lines from the code below if they contain information that you don't plan on using. For example, if you have no plans to ever add a user's IP to their mini-profile for staff reference you can remove <div class="mp-info ip">$[user.ip]</div> from the code and everything else will still work just fine.


Click to show example

Once you've added the HTML from the Layout Templates tab you're ready to move on to building your mini-profiles. If you want to get going and try some out now or you're not very adept at HTML, CSS, or Javascript, worry not! This plugin includes some examples for you to try out. You're free to skip to the Custom Profile Fields tab and read over this tab later when you're ready to build your own.

Here's a quick rundown of each of the components in Plugins > Manage > Custom Mini-Profile Creator:

Name
This is the name you'll be adding to your custom profile field dropdown once you've finished coding the mini-profile. Pretty self-explanatory. Make sure this name is unique from every other name you use for your mini-profiles or you'll end up overwriting the earlier ones in the list.

HTML
This is the HTML that will go inside your mini-profile. You can use just about any HTML tag here so long as it's appropriate for where the mini-profile is showing on the page. Please refrain from using <style> or <script> tags here. You have the next two sections for that! Also, remember that mini-profiles can show multiple times on the same page, so you shouldn't add ID attributes to any of your elements here. Two elements on the same page cannot have the same ID per HTML standards.

CSS
This is where you'll place what would normally go in your forum's style sheet or what would normally be between <style> tags. Try to code your mini-profile's HTML in a way that will allow you to target it specifically with your selectors. For example, you can surround all of the content in your HTML with a <div> element with a class and target that class and its child elements specifically with your CSS. That way you don't accidentally target every mini-profile on the page with CSS that was meant for the one you're building. One more thing: The forum theme's CSS still applies beforehand, so your mini-profile may look right in one theme but not in another. The best way to circumvent this is to define as many styles as you can to override the theme's CSS.

Javascript
Anything that normally goes between <script> tags will go here. This one's a bit tricky since you'll obviously want to target the custom mini-profile specifically. Luckily there's an easy way to do that. In your statements you can use the $(this) variable to target the mini-profile if you're coding using jQuery. Otherwise, if you only plan on using standard Javascript you can target $(this)[0] instead.
Once you've finished building your mini-profiles it's finally time to add them to the Edit Profile page for use! To enable selection of custom mini-profiles you'll first need to add two specific custom profile fields in Members > Custom Profile Fields in your forum's admin area:



Mini-Profile Theme is for mini-profiles that are designed for member use. You can set the Who Can Edit option for this field to Staff With Power if you only want staff to be able to choose mini-profiles for users. Otherwise, if you want members to freely be able to choose their own mini-profiles you can choose Members and Staff With Power.

Staff Mini-Profile Theme is for mini-profiles designed specifically for staff use. This field is completely optional.

Set the type for both of these fields as Drop Down Selection. Click on the (View/Edit) link to add mini-profile names to each of these fields.

If you've just installed this plugin you should have three different mini-profiles already installed by default: Example 1, Example 2, and Example 3. You can add these to your dropdowns to test them out and see the plugin in action.

Click to show example



If you're having trouble getting this plugin to work despite following the instructions in the previous tabs you may want to check that each of your themes meets the prerequisites below in Themes > Layout Templates > Mini-Profile.


First, ensure that opening tag of your mini-profile template includes the $[miniprofile_class] variable in its class. On the default ProBoards theme it should look something like this:
<div class="$[miniprofile_class]">
Next, make sure that the default {foreach} loop for custom fields is present inside your mini-profile. It doesn't need to be visible, so you're free to add it inside a hidden element if you don't plan on displaying it or if it would mess up the appearance of your own custom template.
{foreach $[user.mini_custom_field]}
<br /><span class="$[user.mini_custom_field.content_class]">$[user.mini_custom_field.name]: $[user.mini_custom_field.value]</span>
{/foreach}
Beyond that you can do whatever you like to the mini-profile template for the most part and it shouldn't negatively impact the plugin.
The following is a list of available variables for use in the HTML section of the mini-profile creator and their definitions. Adding any of these to a mini-profile will generate the content described in its definition in place of the variable so long as the information that variable outputs is visible to you.

To reference your forum's custom profile fields you can use $[user.customfieldname], substituting "customfieldname" with your custom field's name. You'll need to type the name in all lowercase with no spaces and only use characters A-Z and 0-9.

For example, Mini-Profile Theme becomes $[user.miniprofiletheme]. This will output the value of the custom field. In the case of this example, it'll be the name of the mini-profile theme you've chosen in your profile.

IMPORTANT NOTE: These will only work if you followed the steps in the Installation tab of this window on each of your themes. Any themes that do not include the template code specified there will not have these variables replaced in the mini-profile.

$[user] User's display name link.
$[user.age] User's age (if visible to you).
$[user.avatar] User's current avatar.
$[user.badges] User's list of badges.
$[user.birthday] User's date of birth (if visible to you).
$[user.color] Hex color of user's group. If user is not in a group this will return inherit.
$[user.custom_title] User's custom title.
$[user.email] User's email (if visible to you).
$[user.gender.image] Image associated with the gender selected in the user's profile (if available).
$[user.gender.text] Name of gender selected in the user's profile (if available).
$[user.group.name] Name of user's current display group.
$[user.group.stars] Star images associated with user's current display group.
$[user.id] User's numerical ID.
$[user.instant_messenger] User's list of instant messengers specified in their profile (if available).
$[user.invisible] Returns 1 if a user is invisible. More useful for Javascript.
$[user.ip] User's IP address (if visible to you).
$[user.is_online] Returns Member is Online if user is currently online.
$[user.is_staff] Returns 1 if a user is designated as staff. More useful for Javascript.
$[user.last_online] Timestamp showing when user was last online.
$[user.likes] Number of likes this user's posts have received.
$[user.location] Location specified in user's profile.
$[user.name] User's display name in plain text.
$[user.personal_text] User's most recent status.
$[user.posts] User's post count.
$[user.rank.name] User's current posting rank.
$[user.rank.stars] Star images associated with user's current posting rank.
$[user.registered_on] Timestamp showing the date/time the user registered on the forum.
$[user.registered_on_short] Condensed version of user's registration date.
$[user.social_network] User's list of social networks specified in their profile (if available).
$[user.username] Outputs the user's login username in plain text.
$[user.warning.bar] User's warning bar (if it exists).
$[user.warning.level] User's current warning level (if visible to you).
$[user.website] Website specified in user's profile.

You can utilize the $(this) variable in the Javascript component to target the mini-profile <div> element. For example, if you wanted to add a class to the mini-profile you can use:
$(this).addClass('class-name-here');

Profile variables can also be used in the Javascript component in this plugin. In Javascript the value undefined is used to signify that a value doesn't exist for the variable you've specified. With this in mind you can use profile variables in Javascript conditional statements within the plugin similar to how they're used in the actual layout templates section of the admin area.




Example 1 (variable has value):
if(user.group){
    $(this).find('.group').show();
}
If the user has their group displayed in their profile the above Javascript would make the HTML below visible if you had it hidden with CSS.
<div class="group">$[user.group.name]<br />$[user.group.stars]</div>


Example 2 (variable has no value):
if(!user.gender){
    $(this).find('.gender').hide();
}
If the user's gender isn't visible the above Javascript would hide the gender icon generated by the HTML with the "gender" class below.
<div class="gender">$[user.gender.image]</div>