Shaychester

14.12.2022
[HASH]dee [HASH]spinoff

Muutto

Muuttolaatikot kohosivat vinoiksi kiertyneinä pinoina asunnon avaran eteisen seinämien vierellä. Lähimmän pinon päälle oli unohdettu teippirulla, ruuvimeisseli ja musta tussi. Pahvilaatikot eivät selkeästi kuuluneet komeiden hirsiparrujen ja siististi aseteltujen huonekalujen keskelle. Peremmälle taloon vievän oven karmiin nojasi pitkä, hoikka tyttö, jonka pisamaisilla kasvoilla oli kopea ilme. Hän silmäili pahvilaatikoita tyytymättömän näköisenä ja käänsi sitten harmaansinisten silmiensä katseen paksuun puuoveen, joka erotti asunnon ulkona paukkuvasta pakkasesta.
Juuri silloin, kuin tytön odottavan katseen kutsumana, ovi vedettiin auki ja eteisen matolle astui huomattavasti lyhyempi tyttö, jonka mukana saapui tuulahdus kylmää ilmaa ja matolle varisevaa lunta. Ulkoa saapunut oli iholtaan yhtä tumma kuin mitä toinen oli vaalea, hiukset kiharat siinä missä toisen suorat, silmät ruskeat siinä missä toisen vaaleaa harmaata sinisellä vivahteella. Heidän eronsa eivät kuitenkaan loppuneet ulkonäköön, minkä kaksikko joutui useampien käänteiden kautta huomaamaan seuraavien kuukausien aikana. Eteisessä seisova lyhyt tyttö kohotti katseensa, kiinnitti sen sisällä odottavaan tyttöön ja sanoi:
"Sinä olet varmaan Edith."

Se ei ollut kysymys, vaan toteamus. Edithin teki mieli todeta jotakin nasevaa, mutta samalla hänen takaraivossaan jäyti muistutus siitä, että hän tarvitsi kämppistä – toista ei varmaankaan kannattaisi häätää heti pois käyttäytymällä epäkohteliaasti. Edith loihti kasvoilleen yllättävän lämpimän hymyn siihen nähden, että äsken hänen koko olemuksensa oli ollut yhtä kylmä kuin ulkona humiseva talvinen tuuli.
"Kyllä. Deeann, eikö vain?"
"Joo, mutta sano vain Deeksi", Deeksi kutsuttu tyttö hymyili aidon lämpimästi, tosin hiukan varautuneena.
Hetken tytöt vain katsoivat toisiaan, arvioiden, punniten. Sitten Edith irrottautui oven karmista ja heilautti kättään seinustan kapeaa portaikkoa kohti.
"Jätä vain vaatteesi niin voin näyttää uuden huoneesi."
Dee nyökkäsi ja alkoi riisua paksuja vaatekerroksiaan. Ulkona oli yli viisitoista astetta pakkasta, mutta sisätilojen lämpö alkoi nopeasti sulattaa jäätyneitä jäseniä. Dee työnsi pipon, hansikkaat ja huivin paksun talvitakkinsa hihoihin, potkaisi nilkkurit jaloistaan ja oikoi neuleensa suoraan. Hän etsi katseellaan Edithin, joka odotti hiukan kärsimättömän näköisenä portaiden alapuolella. Dee palautti hymyn kasvoilleen ja seurasi uutta kämppistään lankuista rakennettuja portaita ylös toiseen kerrokseen, joka ei kuitenkaan kattanut kokonaan alakerran pinta-alaa. Kyse oli enemmänkin parvesta, jonka kaiteen yli näki eteiseen, olohuoneeseen ja osittain keittiöönkin. Parven alapuolelle jäi talon päämakuuhuone, joka oli Edithin valtakuntaa, sekä tilava kylpyhuone.

Edith pysähtyi portaiden yläpäähän viitaten kädellään ensin oikealle.
"Tässä on.. kirjastohuone. Vapaassa käytössä kaikille."
Dee silmäili kapeaa, mutta mukavasti sisutettua tilaa. Tilan tekivät kapeiksi pidemmän seinustan peittämät korkeat kirjahyllyt, jotka olivat suurimmaksi osaksi täynnä kirjoja. Kahden kirjahyllyn lisäksi tilaa rajasi runsaasti valoa sisään päästävä ikkuna, joka ulottui lattiaan saakka. Jäljelle jäävään tilaan oli aseteltu pieni pöytä sekä pari muhkeaa nojatuolia. Dee nyökkäsi hyväksyvästi, osin itsekseen, osin Edithille. Edith otti sen merkkinä jatkaa matkaa, ja kääntyi vasemmalle, jolloin oikealle puolelle avautui makuuhuoneen kokoinen tyhjä tila, toisin sanoen Deen tuleva makuuhuone. Huone ei ollut kooltaan valtavan suuri, mutta kuitenkin sopiva kaikelle tarvittavalle. Ulkoseinä oli ujosti kallellaan sisäänpäin, ja sitä hallitsevat ikkunat loivat tilasta erittäin viihtyisän. Yksi seinä oli maalattu valloittavan maastonvihreäksi – Deen lempivärin väriseksi. 

Ainut negatiivisesti värittyvä seikka oli se fakta, jonka Dee oli tiennytkin jo etukäteen. Huoneessa ei ollut ovea: leveä oviaukko oli kyllä olemassa, mutta karmeissa ei roikkunut mitään, millä huoneen olisi saanut suljettua, piilotettua, muutettua yksityiseksi.
"Toivottavasti saat jonkun auttamaan tavaroidesi kanssa. Itse en voi, täytyy lähteä töihin", Edith tokaisi.
Hän oli jälleen nojautunut ovenpieleen silmäillen laiskasti Deen tulevaa huonetta. Dee ei pitänyt tytön äänensävystä, mutta hän ei myöskään antanut sille liikaa painoarvoa. Hän ei vielä tuntenut tyttöä, ehkä tämä oli vain alkukankeutta tai jotain muuta.
"Isäni pitäisi olla pian täällä", Dee kuittasi ja kääntyi ympäri nähdäkseen parvelta alas.
"Keittiö ja olohuone ovat tietysti vapaassa käytössä. Minun huoneeni on tuon oven takana", Edith osoitti oikeaa ovea, "Ja kylpyhuone vessoineen löytyy tuolta, se meidän täytyy jakaa kun toistakaan ei ole. Ulkoa löytyy pieni sauna, jonne ei mene juoksevaa vettä, kuten varmaan muistatkin."
Infopläjäyksensä suollettuaan Edith hiljeni ja liikkui Deen takaa takaisin portaisiin.
"Käytännön asioista meidän täytyy sopia myöhemmin, kunhan pääsen töistä."
Niine hyvineen Edith ravasi portaat alas ja katosi omaan huoneeseensa. Dee jäi silmäilemään olohuoneen takkaa, kutsuvan näköisiä, pehmeitä mökkityylisiä sohvia ja tyylikkäästi aseteltuja koriste-esineitä. Hän mietti, oliko Edith voinut vaikuttaa sisustukseen, vai oliko se hänen vanhempiensa kädenjälkiä. Edithin vanhemmat nimittäin omistivat tämän hulppean näköisen mökin, johon hän oli hetken mielijohteesta päättynyt muuttamaan toiseksi vuokralaiseksi. Vuokra oli kohtuullinen, mutta sen päälle tulivat kaikki aina sähköstä ja vedestä jätemaksuihin. Edith oli Deen tietojen mukaan asunut huoneistossa pitkään itsekseen, mutta sitten hänen vanhempansa olivat olleet sitä mieltä, että kulut jakamaan (ja heille tuottoa lisäämään) piti saada toinen asukas. Kyse ei ollut Edithin päätöksestä, joka kenties selitti tämän nuivan asenteen uuteen tilanteeseen.

Ulko-oveen koputettiin. Ennen kuin Dee kerkesi liikahtaa, Edith oli ilmaantunut huoneestaan ja riensi avaamaan oven. Dee ei nähnyt tytön ilmettä, kuten ei myöskään oven takana seisovan isänsä, joka kuulosti sanovan jotakin englanniksi Edithille. Dee kiiruhti portaisiin ja jäi katsomaan, kuinka Edith sopersi jotakin vastaukseksi, kiskoi takin niskaansa, kengät jalkoihinsa, ja katosi ovesta ulos. Isä jäi ovensuuhun seisomaan hiukan pöllämystyneenä, ennen kuin Dee kutsui hänet nauraen peremmälle. Toisin kuin Edithille, hänelle englantiin vaihtaminen ei ollut homma eikä mikään.
Seuraavan parin tunnin aikana isä auttoi häntä raahaamaan mukanaan tuomastaan peräkärrystä huonekalut sisään. Portaat tuottivat harmaita hiuksia heille molemmille, mutta lopulta kaikki huonekalut olivat ylhäällä Deen uudessa huoneessa. Perään raahattiin alhaalla odottaneet pahvilaatikkopinot, jotka nyt huojuivat vaarallisesti huoneen seinustoilla odottaen purkamistaan. Vielä makuuhuone ei näyttänyt siltä, kuin Deen mielikuvissa, jossa hänellä oli jo paikat kaikille tavaroille. Hän katsahti väsyneesti pahvilaatikoita ja huonekaluja, jotka etsivät lopullisia paikkojaan. Isä oli istuutunut sängyn reunalle pyyhkimään hikeä otsaltaan.
"Toivottavasti viihdyt täällä. En halua olla kantamassa kaikkea alas kovin pian", hän vitsaili.
"En näe mitään syytä miksi en viihtyisi. Katso nyt tätä kämppää!"
"Etkö sinä nähnyt sitä blondia? Epäilen, että se on suurin mahdollinen syy. Jos kämppis on huono, koko kämppä on huono", isä viisasteli katsoen Deetä silmälasiensa sankojen takaa.
Deetä inhotti olla samaa mieltä. Hän halusi ajatella parasta Edithistä, ja totta kai hän halusi tulla tämän kanssa toimeen. Ensivaikutelmana tämä oli kuitenkin ollut yhtä jäinen kuin heitä ympäröivä Lapin talvi. Dee ei kuitenkaan antanut asian lannistaa itseään. Hän antaisi tytölle mahdollisuuden, ehkä he tutustuttaan jopa viihtyisivät yhdessä tämän ihastuttavan hirsitalon katon alla.
"Kerro nyt siitä tallista, josta sinä niin intoilit", isä vaihtoi aihetta.
Dee kiepahti ympäri ja etsi katseellaan reppuaan. Hän löysi sen ja kaivoi esiin läppärinsä, jonka selaimessa oli jo valmiiksi avattuna eräs sivusto. Hän ojensi tietokoneen isälleen, joka luki hiukan vaikealla suomella sivuston yläreunasta:
"Kalmanjärven ratsutalli."